Nykymaailman haasteet pitävät meidät usein jatkuvassa selviytymistilassa, jossa kehomme ja mielemme joutuvat ylikuormitetuiksi. Yhteiskunnalliset paineet, epävakaa talouustilanne, sosiaalinen media ja jatkuva uutisvirta aiheuttavat stressiä. Lisäksi vielä kehossa jumissa olevat kokemukset ja ylisukupolviset traumamuistot aiheuttavat lisänsä kuormaan. Monet meistä jäävät jumiin tähän tilaan – hermostomme on ylikuormittunut, stressihormonit koholla, ja olo jatkuvasti uupunut. Tämä tilanne vaikuttaa suoraan terveyteemme, fyysisesti ja henkisesti.
On tärkeää ymmärtää, että vaikka emme voi poistaa kaikkia ulkopuolisia uhkia saatikka nopeasti menneisyydestä kumpuavia taakkoja, voimme kuitenkin oppia säätelemään kehoamme ja mieltämme niin, että emme jää jumiin selviytymistilaan. Olemme jatkuvasti ympäröitynä tekijöillä, jotka horjuttavat tasapainoamme – mutta voimme tietoisesti työskennellä palauttaaksemme yhteyden itseemme. Ja minusta tämä tieto lohduttaa. Emme ole maailman armolla täysin, VAAN VOIMME JA PYSTYMME VAIKUTTAMAAN OMAAN HYVINVOINTIIMME PALJON.
Aloita keho edellä: Yksinkertaisia askelia hermostosi säätelyyn
Tässä muutama yksinkertainen, (usko muuten tai älä, yksikertaiset keinot ovat tehokkaimpia, sillä hermosto kuormittuu myös liian suurista, isoista ja radikaaleista muutoksista, siksi nopeat isot poppaskonstit eivät oikeasti auta kuin hetken) mutta tehokas kehon kautta lähtevä tapa rauhoittaa hermostoasi ja luoda vakautta kaaoksen keskelle:
1. KUN HALUAT KOKEA RAUHAA: Hengitä syvään – käynnistä kehon luonnollinen rauhoittumismekanismi
Hengitys on yksi tehokkaimmista tavoista aktivoida kehon parasympaattinen hermosto, joka vastaa rentoutumisesta ja palautumisesta. Kokeile syvähengitystä.
1. Vedä rauhallisesti ilmaa nenän kautta sisään laskien neljään
2. Pidätä hetki
3. Ajattele, että suussasi on pilli ja hengitä sen kautta ulos laskien kuuteen
4. Toista muutama kerta
Tämä aktivoi kehon luonnollisen rauhoittumismekanismin ja auttaa säätelemään stressitasoja. Hengityksen pieni pidätys on myös oiva keino hetkisen aistia kehon rajoja.
2. KUN HALUAT TUNTEA ITSESI VAKAAMMAKSI: Maadoita itsesi – luo yhteys kehoosi
Kun tunnemme itsemme irti kehostamme tai ympäristöstämme, voimme tuntea olomme entistä haavoittuvammaksi. Yksi tapa palauttaa yhteys on yksinkertainen maadoitusharjoitus.
1. Seiso jalat tukevasti maata vasten
2. Tunne maa jalkojesi alla
3. Keskitä huomiosi kehon tuntemuksiin
4. Voit myös istua ja painaa kätesi kevyesti reisiäsi vasten.
Tämä auttaa sinua palaamaan nykyhetkeen ja tuntemaan itsesi vakaammaksi. Samalla kun saat kokemuksen yhteydestä maahan, myös kokemuksesi kannatteluksi tulosta ja turvasta vahvistuu. Tämä kehollinen harjoitus auttaa sinua kokemaan turvaa ja vakautta rajoja asettaessasi.
3. KUN HALUAT IRTI LEVOTTOMUUDESTA: Liiku vapaasti – ravista stressi pois
Liike on luonnollinen tapa vapauttaa kehoon kertynyttä stressiä. Aika usein kuulen sanottavan, on niin levoton olo. Tämä on loistokeino levottomuuteen ja vaikeuteen keskittyä.
- Ota muutama minuutti aikaa kevyelle liikkeelle
- Ravista käsiäsi, pyörittele hartioita, pompi, hypähtele
- Tee tätä hetki
- Sitten pysähdy, aisti hetki
- Lopuksi silitä kehoasi muutama minuutti
Kun keho liikkuu, se vapauttaa jännitystä ja voi auttaa tunteiden käsittelyssä, sillä tunteet asuvat kehossa. Kehoharjoitteet auttavat sinua tuntemaan kehon. Siis tuntemaan, ei tietämään. Kehon tunteminen, on rajojen tuntemista. Keho, iho on uloin rajasi. Kun tunnet sen tunnet fyysisen rajasi ulottuvuuden.
4. KUN ET HALUA ETTÄ PÄÄLTÄSI KULJETAAN: Aseta rajat ja priorisoi itsesi!!!! – tämä on sinun ELÄMÄSI
Yksi suurimmista syistä, miksi monet meistä jäävät selviytymistilaan, on pelko asettaa rajoja. Tämä pelko kumpuaa kaukaa eletystä elämästä, eikä ole sormia napsauttamalla muutettava. Mutta opettelu kannattaa.
Moni kokee syyllisyyttä, kun yritämme asettaa rajoja tai pidämme huolta itsestämme, läheisten kritiikki voi olla musertavaa, mutta on välttämätöntä luoda tilaa itselleen ja tunnustaa omat tarpeensa. Muiden asia on hoitaa omat tunteensa. Kukapa meistä haluaisi saavutetuista eduista luopua, ja se aiheuttaa ristiriitoja. Mutta ihmiset tottuvat tähän ja saat tilaa omalle elämällesi.
On ensisijaisen tärkeää Opetella sanomaan ”ei” ja priorisoida omaa hyvinvointiasi – se on ratkaiseva teko terveelle mielelle ja keholle.
Nämä yksinkertaiset harjoitukset voivat auttaa sinua ottamaan ensimmäiset askeleet kohti kehon ja mielen tasapainoa. Kun opit säätelemään hermostoasi ja palauttamaan yhteyden itseesi, löydät myös väylän, jossa kaaos ei enää hallitse elämääsi.
5. Tärkeimmät askeleet kohti hyvinvointia
- Hidasta
- Tule kehoosi
- Tule tähän hetkeen
- Tunnista mikä on pielessä ja mikä hyvin
- Keskity enemmän asioihin joihin voit vaikuttaa (usein keskitymme asioihin, joihin emme voi vaikuttaa…)
- löydä itsellesi yksi tai kaksi pientä päivittäistä asiaa, jotka saavat sinut voimaan hyvin ja TOISTA NIITÄ!
Harjoittele, yksi pieni askel kerrallaan löytämään tasapainosi ja tunne itsesi kokonaiseksi, yksi hengitys, harjoitus ja liike kerrallaan.
Enempää ei tarvita!
”Pieni askel on tärkeämpi kuin suuri. Sillä pienen saa otettua kuka vaan, suuri vaatii hieman harjoittelua.”

Lämmöllä, Elena