Miksi kirjoittaa? Ja vielä käsin?

Tutkimusten mukaan käsin kirjoittaminen on tehokkainta useasta syistä, jotka liittyvät muun muassa muistiin, oppimiseen ja syvällisempään ajatteluun. Minä kohtaan aika ajoin (aika usein) vastaanotollani lievää (tai hieman vahvempaa) kyseenalaistamista käsin kirjoittamisen hyödyistä ja siksi ajattelin tehdä pienen koosteen aiheesta.

Vastustus

Oletko sinä koskaan huomannut vältteleväsi käsin kirjoittamista? Minä muistan, kuinka se aiheutti minussa joskus ihan raivoa, olin aivan kauhuissani, kun otin kynän käteeni…Välttelin aihetta kyllä todella tehokkaasti vuosikymmeniä, opiskelu ei maistunut ja kaikki kirjoittamiseen liittyvä työnsi luotaan. Ajattelin, että olen vain tällainen, huono kirjoittaja. Nyt ymmärrän, että niin kokee moni muukin ja se ei ole totuus.

Vasta vuosia myöhemmin, kun uskalsin asettua tutkimaan itseäni, kun pysähdyin itseni ja aiheen äärelle, kuulin kynän käteen ottaessani tutun äänen: Et osaa….., Susta ei ole mihinkään…., Et pysty…… Tuttu ääni lapsuudesta. Ymmärsin, ettei ollut ihme että ei kiinnostanut kirjoittaa, ei lukea.

Minä selitin itselleni kaikkea mahdollista: ei ole aikaa, ei kiinnosta, en jaksa, en osaa….tietokone on helpompi…Mutta vastustus kätkikin jotain syvempää.

Käsin kirjoittaminen pakottaa meidät hidastamaan, se ei anna tilaa hakata kovaa kivikovia nappuloita, keskittyä kirjaimien hakemiseen, se pakottaa aidon ja oikean äärelle, jota välttelemme. Se tuo meidät lähemmäs itseämme, omia ajatuksiamme ja tunteitamme. Siinä, missä näppäimistö mahdollistaa nopean ja pinnallisen tuottamisen, käsin kirjoittaminen vaatii meitä viipymään, kohtaamaan sen, mitä sisällämme liikkuu. Ehkä juuri siksi se tuntuu niin vastenmieliseltä – se pakottaa meidät pois kiireestä, kohtaamaan ajatuksemme ja tunteemme paljaampina.

Mitä jos kokeilisit, niin kuin minäkin? Ei täydellisyyden vuoksi, vaan nähdäksesi, mitä tapahtuu, kun annat kynän kuljettaa ajatuksiasi ilman suodatusta. Voi olla, että löytäisit itsestäsi jotain, mitä et tiennyt edes etsiväsi? Astu kynän ja paperin äärelle. Ehkä vastustuksen takana odottaa jotain arvokasta. ✨

Hyödyt käsinkirjoituksesta

1. Syvempi tiedonkäsittely ja muistiin painaminen

Käsin kirjoittaessa aivot aktivoituvat monipuolisemmin kuin koneella kirjoittaessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että käsin kirjoittaminen edistää syvempää tiedonkäsittelyä, mikä tarkoittaa, että opitut asiat jäävät paremmin mieleen.

Tutkimus: Mueller ja Oppenheimer (kognitiotutkijat, jotka tutkivat käsin kirjoittamisen ja muistin yhteyttä Princetonin ja UCLA:n yliopistoissa) havaitsivat, että käsin muistiinpanoja tekevät opiskelijat muistivat paremmin ja ymmärsivät syvällisemmin verrattuna niihin, jotka kirjoittivat tietokoneella. Tämä johtuu siitä, että käsin kirjoittaessa joutuu tiivistämään ja prosessoimaan tietoa enemmän.

2. Aivojen aktiivisuus ja motorinen yhteys oppimiseen

Käsin kirjoittaminen aktivoi useita eri aivoalueita, kuten motorisia ja sensorisia järjestelmiä, jotka auttavat muistamaan asioita paremmin. Käsialan yksilöllisyys ja motorinen liike tekevät kirjoittamisesta henkilökohtaisemman ja syvällisemmän kokemuksen.

Tutkimus: Tutkimus on osoittanut, että käsin kirjoittaminen aktivoi aivojen hermoverkkoja enemmän kuin näppäimistöllä kirjoittaminen, mikä siis parantaa muistia ja oppimista.

3. Syvempi ajattelu ja luovuus

Käsin kirjoittaminen hidastaa prosessia, mikä antaa enemmän aikaa ajatella ja jäsentää asioita. Tämä edistää luovuutta ja syvällisempää reflektointia.

Tutkimus: Van der Meer – neurotieteilijä ja hänen kollegansa havaitsivat, että käsin kirjoittaminen edistää luovaa ajattelua ja ideointia, koska se aktivoi aivojen assosiatiivisia (mielleyhtymiin perustuvaa tai asioita yhdistelevää) alueita.

4. Tunneyhteys ja itseilmaisu

Käsin kirjoittaminen voi auttaa käsittelemään tunteita ja ymmärtämään omia ajatuksia paremmin. Siksi se on keskeinen työkalu terapeuttisessa kirjoittamisessa ja itsemyötätuntoharjoituksissa.

Tutkimus: Pennebakerin – sosiaalipsykologi ja kirjoittamisterapian pioneeri, joka on tutkinut, miten kirjoittaminen vaikuttaa tunteiden käsittelyyn ja hyvinvointiin – tutkimukset kirjoittamisterapiasta osoittavat, että käsin kirjoittaminen voi vähentää stressiä ja parantaa hyvinvointia, koska se auttaa käsittelemään ja jäsentämään tunteita tehokkaammin.

5. Vähemmän häiriötekijöitä ja parempi keskittyminen

Tietokoneella kirjoittaessa on helppo surffailla sovellusten välillä (ainakin minulla tämä on merkittävä häiriötekijä) ja saman tien menettää keskittymiskyky. Käsin kirjoittaminen auttaa pysymään läsnä ja vähentää multitaskauksen haittoja. Eli: käsin kirjoitus parantaa keskittymiskykyä!

Tutkimus: Stanfordin yliopiston mediatutkijat havaitsivat, että multitaskaus (kuten tietokoneella kirjoittaessa tapahtuva jatkuva keskittymisen vaihtaminen) heikentää syvällistä tiedonkäsittelyä ja muistia.

Tiivistelmä

Käsin kirjoittaminen on siis todella tehokkaampaa, koska se:


✅ Aktivoi aivot monipuolisemmin
✅ Parantaa muistia ja oppimista
✅ Syventää ajattelua ja luovuutta
✅ Tukee tunteiden käsittelyä ja itseilmaisua
✅ Auttaa keskittymään paremmin

Tästä syystä käsin kirjoittaminen on erityisen hyödyllistä muun muassa opiskelussa, terapiassa, luovassa työskentelyssä ja syvällisessä itseanalyysissa.

Pysähdy

Mitä ajattelet kaikesta tästä. Huomaatko, kuinka tunteet ohjaavat valintojamme, vaikea kuvittelemme olevamme täysin tietoisia syistä, miksi teemme mitä ja miten teemme.

Maailma kiirehtii, ja me kiirehdimme sen mukana. Multitaskaus repii huomiotamme eri suuntiin, näppäimistöt suoltavat sanoja nopeammin kuin ehdimme niitä ajatella ja ehkä juuri siksi kynään tarttuminen tuntuukin niin vaivalloiselta.

Mutta kokeile – se pakottaa hidastamaan, pysähtymään, ja saattaa auttaa sinut alkuun, olemaan rehellinen itselle.

Mitä voit löytää jos pysähdyt?

Tutkimukset siis osoittavat, että käsin kirjoittaminen aktivoi aivojamme syvällisemmin, auttaa meitä muistamaan paremmin ja tukee luovuutta, keskittymiskykyä sekä itseilmaisua. Se on enemmän kuin mekaaninen toiminto – se on yhteys omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Se on tapa tulla kuulluksi, edes itselle.

Joten ehkä voisit, minun lailla, antaa itsellemme luvan hidastaa. Tarttua kynään, ei siksi, että olisi pakko, vaan siksi, että sen kautta voimme löytää jotakin tärkeää – ajatuksen, tunteen, ymmärryksen itsestämme.

Ehkä vastustuksen takana ei olekaan vain hitautta, vaan kutsu syvempään yhteyteen. ✨

Rakkaudella, Elena

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

OMIMO