Kutsu lempeyteen, läsnäoloon ja toivoon

HYVÄNOLON OMIMO

 

Onko sinun olosi alavireinen, etsitkö uutta suuntaa, oletko valmis elämänmuutokseen – muttet tiedä mistä aloittaa?
Kaipaat rohkaisua ja kuuntelijaa, ymmärrystä?
Tahdot konkreettisia työkaluja, mielihyvää, ymmärretyksi tulemista ja arvostusta?

Olen tässä, kun tarvitset toivoa ja uskoa, keinoja, että kaikki kääntyy hyväksi. Uskoa, että ei ole mitään hätää.

Jokainen meistä ansaitsee ja tarvitsee aikaa tutkia itseään, rauhassa ja arvottamatta.

Keho-mieli terapeutti

Katja Kykkänen

Olen Katja Kykkänen, rinnalla kulkija, ihminen sinua varten. Pohjakoulutukseltani opettaja ja lisäksi kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi psykoterapeuttisin valmiuksin, laaja-alaiseksi elämäntaito-opettajaksi, hengitysterapeutiksi sekä NLP practitioneriksi ja Mindfullness koulutus sekä vuosien läsnäoloharjoittelun kokemus kulkee mukanani kaikessa tekemisessäni. Työni pohjaa vahvasti menneisyyden ymmärtämiseen voimavarana, ei pelkkänä taakkana ja tätä tutkiessamme, käytän apuna opiskelemaani skeema- eli tunnelukkoterapiaa. Tällä hetkellä kouluttaudun fokusointiohjaajaksi, joka on upea tapa vahvistaa kehotietoisuuttamme. Lisäksi kehotietoisuutta olen opiskellut useamman joogaohjaajatutkinnon kautta sekä erilaisten rentoutus ja kehotietoisuusopintojen myötä.

Palvelut

Ratkaisukeskeisessä terapiassa tutkitaan ja hyödynnetään asiakkaan kykyjä, taitoja ja osaamista käsillä olevan pulman ratkaisemisessa tai tavoitteiden saavuttamisessa. Menneisyyttä tarkastellaan voimavarana.

Skeematerapiassa tutustutaan lapsuudessa muodostuneisiin käyttäytymismalleihin ja tarkastellaan syntyneitä tunnelukkoja ja niiden vaikutusta tänä päivänä. Skeematerapiassa käsitellään elämän haasteita ja pyritään vapautumaan niistä.

Hengitysterapia on oman hengityksen havainnointiin perustuvaa terapiaa. Tutustutaan rauhassa sinun kehosi hengitykseen ja tunteisiin. Löydetään yhdessä sinun oma hengitysrytmi, jolla pääsemme alitajuntasi sisään.

Valmennus ei ole terapiaa vaan tulevan suunnittelua perustuen  positiiviseen psykologiaan ja kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen. Valmennukseen voi tulla minkä tahansa elämän pulman vuoksi ja se sopii lapsille sekä aikuisille.

Tunteet ovat olennainen osa ihmistä,
eikä niitä voi jaotella selkeästi vääriin tai oikeisiin. Perehtymällä tunteiden syy-seuraussuhteisiin, voi tehdä helpompia ja elämänlaatua parantavia päätöksiä oman arvo- ja tunnemaailmansa mukaan. Jokainen kokee monenlaisia tunteita, mutta kaikkiin niistä ei tarvitse tarttua.

Puhelin, Zoom, WhatsApp tai Skype kohtaaminen onnistuvat hyvin.

Kysy lisää!

 

Yleisimpiä syitä yhteydenottoon

Asiakaskokemuksia

Asiakkaiden kokemuksia palveluista

”Olen vuosien varrella käynyt usealla terapeutilla saamatta kuitenkaan näin suuria oivalluksia kuin sinulla käydessäni. ⁣Olet oikealla tavalla saanut/haastanut minua isojen kysymysten äärelle.⁣”
”Kiitos, että rohkaisit ja kannustit tai annoit minulle välineet nähdä ja ymmärtää tehdä elämässäni hyvin rohkeita päätöksiä, joita en olisi koskaan aiemmin kuvitellut pystyväni tekeväni. En ole päivääkään katunut päätöksiäni.”
Kukaan terapeutti aiemmin (useita kokemuksia) ei ole kyennyt näin pienessä ajassa näin intensiiviseen ja syvälliseen ymmärtämiseen ja sitä minun auttamiseen omia kokemuksieni ymmärtämiseksi. Voin todella lämpimästi suositella Katjaa.
"Sain olla paljas, hauras ja herkkä ja se tuntui - ja tuntui koko matkan aikana - hyvältä. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen siitä, että sain laskeutua varaasi, rauhoittua omassa myllerryksessäni ja nähdä ne useat mahdollisuudet, joita en osannut/uskaltanut/edes halunnutkaan aiemmin katsoa. Toivon sinulle terveyttä ja jaksamista, teet huikeaa työtä mielettömällä ammattitaidolla!"
"Olin painiskellut tiettyjen ajatusten kanssa jo vuosia ennenkuin aloitin Katjalla. Katja sai hyvin nopeasti kiinni omista ajatussolmuistani ja auttoi minua jäsentämään ne, saattamaan perspektiiviin eli vahvistamaan armollisuutta itseä kohtaan sekä lisäksi antoi konkreettisia ehdotuksia, miten voisin toimia toisin. Katja antoi muutoinkin käytännön ehdotuksia, miten ajatuksiani jäsennellä ja ne ovat hyödyntäneet minua paljon."
Pidin kehollisuudesta ja miten aina välillä palautettiin psyykkinen vointi fyysiseen ja keskityttiin rahoittumiseen ja kehotuntemuksiin. Mielikuvaharjoituksissa avautui aivan upeita mahdollisuuksia, en olisi ikinä uskonut, että pelkästään ohjatuilla mielikuvilla voi saavuttaa niin paljon ymmärrystä! Katjan antamat vinkit miten kotona ajatusten jäsentelylle, erityisesti kirjoittamiselle, olivat minulle tosi hyödyllisiä ja olen sitä suositellut muillekkin.